Marraskuun koira

Marraskuun koira on 6-vuotias labradorinnoutajan uros Bopi.

44939947_338669110230963_1268317689483362304_n.png

Olen 6-vuotias labradorinnoutajauros Bopi. Olen opaskoira ja hyvin ylpeä työstäni. Kotona Kuopiossa liikun paljon niin keskustan vilinässä kuin maaseudun rauhassakin. Pääasiassa käyttäjäni Katjan kanssa, häntä opastaen. Keskustassa muut ihmiset ovatkin tottuneet valjaissa olevaan koiraan ja ymmärtävät antaa rauhan meille. Tarvitsen suuren osan keskittymiskyvystäni siihen, että opastan käyttäjäni oikeaan paikkaan turvallisesti. Se on haastavaa ja toisinaan vieraat ihmiset saattavat sekoittaa keskittymiseni.

Valjaissani on solmussa keltainen nauha. Se on siinä erityisestä syystä. Nauhasta ihmiset huomaavat, että tarvitsen oman työrauhan, eivätkä tule rapsuttelemaan tai leikkimään. Eikä myöskään anneta oman koiran tervehtiä nuuskaisemalla. Ainahan työkoirille on suotava työrauha myös ilman keltaista nauhaa. Mutta nauha on näkyvä merkki meille työkoirille, jotta voimme keskittyä työhömme.

Yleensä kaikilla työkoirilla on valjaat tai liivi. Nykyään kuitenkin monilla koirilla on talvisin ja myös kesäisinkin jonkinlaista vaatetusta päällä. Myöskin muualla liikkuessani talutushihassani on keltainen nauha solmittuna. Minusta se on hieno ja tosi komea. Nauhasta muut, varsinkin koiran ulkoiluttajat, tietävät että tarvitsemme taluttajani kanssa häiriöttömän kohtaamisen. Pissalenkillä ja vapaalla ollessani en käytä opaskoiravaljaita, joten keltainen nauha on hyvä ja näkyvä merkki. Se näkyy vastaantulijoille helposti ja kirkkaasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close